Minulla on neljä nuorta lasta. Vanhin lapsistani on ensimmäisellä luokalla ja nuorimmainen on melkein parivuotias. Yhdellä lapsistani on useita rakenteellisia poikkeavuuksia, kuten sydänvika ja viivästymää kehityksessä. Lapseni on neljä vuotias, mutta hän ei puhu eikä syö. Nuppipalapelejä rakentaa sujuvasti ja rakentaa kevyesti itseään pidemmän legotornin. Liikkuvuus ja leikit ovat siis lähes ikätasonsa mukaisesti, mutta verbaalisen ymmärryksen puolella on haastetta.
Lapseni on ollut pisimmällään sairaassa yli puoli vuotta putkeen, ilman kotona oloa. Leikkauksia on ollut useita ja vielä on muutama tulossa. Käymme sairaalassa tällä hetkellä kerran viikossa, yleensä kerran kuukaudessa. Voitte uskoa, että kaikki tämä on vaikuttanut mielialaani ja yleiseen olemukseeni. Olen viimeisen neljän vuoden aikana lihonut 15 kiloa.
Oma moka ja tapahtunutta ei saisi syyttää. Muutamat muutkin äidit ovat samassa tilanteessa, mutteivat silti liho. Kyse on minun vääristyneestä tavasta käsitellä murhetta ja masennusta. Osana tätä elämänmuutosprosessia (huom! ei projektia vaan prosessia) aion saavuttaa positiivisen ja aktiivisen elämän asenteen. Se on sekä minun että lasten etu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti