Lapsen sairauden myötä lopetin haaveilun. Karua. Siitä on yli neljä vuotta, kun olen viimeksi haaveillut tai odottanut jotain tulevaisuudesta. Olen jostain kuullut sanonnan, että ihminen ilman haaveita on jo elävältä kuollut.
Nyt minulla on jo pieni aavistus haaveesta, jota kohti aion ponnistaa. Yksi osa-alue tässä on laihtuminen, koska sitä myöten uskon saavani energisyyttä takaisin. Nykyinen paino ei ole kiva ja se vaikuttaa myös mielialaani. Ja vaikken laihtuisikaan älyttömiä määriä, niin ruokavalion parantamisella ja liikunnan lisäämisellä ei voi olla kuin hyviä vaikutuksia.
Ensimmäinen haaveeni on siis oman itseni takaisin saaminen. On aika palauttaa minut mukaan elävien kirjoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti